Ylityö- ja vuoronvaihtokielto 1-15.4.2022. Tehyläisiä ei voi määrätä ylitöihin tai vuoronvaihtoihin.

4.4.2022

Neuvottelujen vauhdittamiseksi Tehy ja SuPer ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon koko kuntasektorille (KVTES ja SOTE-SOPIMUS). Tämä ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske samaan aikaan lakossa olevia kohteita.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi 1.4.2022 klo 6.00 ja päättyy 15.4.2022 klo 6.00.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana tehdään töitä normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, mutta ei tehdä ylitöitä eikä vaihdeta tai muuteta vuoroja. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana Tehyn jäsen ei vaihda työvuoroa edes perustellusta syystä. Työnantaja kantaa vastuun asiakas- ja potilasturvallisuudesta työtaistelutilanteessa.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee kaikkia kuntasektorilla työskenteleviä SOTE-sopimuksen ja KVTES:n piirissä olevia työsuhteisia jäseniä. Myös työsopimussuhteiset esihenkilöt, määräaikaiset työntekijät ja henkilöstön edustajat ovat mukana. 

Vain virkasuhteiset jäsenet ovat rajattu tämän työtaistelun ulkopuolelle.  

Kaikki yksiköt ovat mukana ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa (myös esim. päivystys-, tehohoito-, synnytys- ja leikkaustoiminta).

Työnantajan on annettava työvuoroluettelo kirjallisesti työntekijöiden tietoon viimeistään viikkoa ennen työvuoroluetteloon merkityn ajanjakson alkamista. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana tehdään pelkästään työvuoroluetteloon merkityt työvuorot. Kiellon aikana ei käytetä liukuvan työajan liukumia.

Vapaa-aikana ei tarvitse vastata työnantajan yhteydenottoihin (paitsi varallaolossa).

Työntekijöitä ei saa painostaa luopumaan ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ja eroamaan liitosta. Räikeimmillään painostamisessa voi olla kyse jopa rikoksesta (rikoslain 47 luku 3§). Tällaisissa tapauksissa tulee aina ottaa yhteyttä työpaikan luottamusmieheen.

Lisätietoja saat tarvittaessa Tehyn asiointipalvelun kautta.