Jäsenilta 10.6. Vaasassa takana

11.6.2010

Tehy järjesti jäsenillan Vaasassa eilen 10.6. Paikalla olivat liittoa edustamassa alueasiamies Britt-Louise Rosengård-Aspnäs sekä edunvalvontayksikön asiamies Maija Willskman.

Käytiin läpi ajankohtaista neuvottelutilannetta ja kokemuksia kentältä. Vastatoimet on koettu varsin koviksi ja mahdollisten ylilyöntien välttämiseksi on syytä olla yhteydessä paikallisiin toimijoihin, kun näitä ilmenee. Tehyn luottamusmiehet tapaavat työnantajan edustajia viikottain ja käyvät läpi vaikeammin tulkittavat tilanteet.

Työnantaja kerää tietoa perustellusta syystä ilman suostumusta tehdyistä vuoronvaihdoista omalla lomakkeellaan. Tämän lisäksi Tehy kerää tiedot omalla lomakkeellaan, eli periaatteessa jokaisesta tällaisesta ylityöstä tai vuoronvaihdosta tehdään kaksi ilmoitusta. Tehyläiset huolehtivat että Tehyn ilmoitus tulee tehdyksi ja työnantaja huolehtii omasta ilmoituksestaan.

Tilanne monessa yksikössä huolestuttaa henkilökuntaa. Toimintaa on normaaliin tapaan, mutta henkilökunnan heikentyneen saatavuuden vuoksi vaikuttaa siltä että sama työ pitäisi pystyä nyt tekemään vähemmällä henkilökunnalla. Jopa niin että henkilökuntaa on vähemmän, kuin silloin kun 2007 turvattiin tietty miehitys potilasturvalailla. Näistä tilanteista olisi hyvä tehdä tarkempi kuvaus ja toimittaa se luottamusmiehille, jotka voivat käydä keskustelua asiasta työnantajan edustajien kanssa. Me vastaamme osaltamme siitä että potilasturvallisuus ei vaarannu työtaistelutoimenpiteen johdosta, mutta työnantaja vastaa toiminnan resurssoinnista ja siitä mahdollisesti johtuvasta työturvallisuuden heikkenemisestä.